Sienikausi on parhaimmillaan ja metsän antimista kannattaa nauttia ehdottomasti myös ilman säilömistä. Helppo ja melko nopeasti valmistettava metsäsienipiirakka on erinomaista viikonloppuruokaa ja sopii tarjottavaksi esimerkiksi pihatalkoissa. Ohjeesta tulee puolikas uunipellillinen piirakkaa.
1. Sulata voitaikinalevyt ohjeen mukaan. Tällä välin voit siivota metsäsienet ja pilkkoa nämä pienemmiksi. Ohjeeseen käy kaikenlaiset metsäsienet herkkutateista kantarelleihin ja torvisieniin. Kuori ja kuutioi yksi keltasipuli sekä kuutioi pekonisiivut.
2. Paista pekonikuutiot pannulla ja siirrä nämä lautaselle jäähtymään. Kuullota sipulikuutiot pekonirasvassa ja lisää joukkoon sienet. Paista sieniä kunnes neste on haihtunut näistä kokonaan.
3. Yhdistä paistetut pekonikuutiot, sipuli ja sienet. Mausta seos suolalla, mustapippurilla ja timjamilla. Sekoita joukkoon smetana ja tarkista maku.
4. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kauli sulaneet voitaikinalevyt puolta ohuemmiksi.
5. Aseta yksi iso voitaikinalevy uunipellille leivinpaperin päälle ja lisää täyte tasaiseksi kerrokseksi taikinalevylle. Jätä reunoille pari senttiä tyhjää tilaa. Aseta toinen voitaikinalevy piirakan kanneksi. Sulje reunat haarukalla tai nipistelemällä reunat yhteen. Voitele piirakan kansi kananmunalla ja pistele haarukalla kanteen muutama reikä.
6. Paista piirakkaa 25-35 minuuttia uunin keskitasolla.
HUOM! Piirakan voi valmistaa myös ilman lihaa ja pekonin voi korvata esimerkiksi riisillä. Tällöin on hyvä muistaa käyttää kasviöljyä sipuli- ja sienikuutioiden paistamisessa.
Sienien umamia ja timjamin maanläheistä aromimaailmaa täydentää marjaisa ja raikas punaviini. Tyylikäs juomavalinta metsäsienistä valmistetulle peltipiirakalle on esimerkiksi Pinot Noir Ranskan Burgundista.